Ennustus

Kevään 2005 vietän vielä epätietoisuuden vallassa. En tiedä, pitäisikö minun vaihtaa pääainetta tai siirtyä ammattikouluun. Aivot arpovat minulle tulevaisuutta, jota en ole valmis kohtaamaan.

Neuvottomana käännyn salaisen oraakkelin puoleen. Yllätyn kuullessani, että olen sittenkin ranskalainen filologi.

Levitän tietäjän eteen luettelon tutkimusaiheista, jotka minua kiinnostavat. Toivon salaa, että hän nyt huomaisi kirjallisuusaiheiden olevan kiinnostavampia.

Ranskalainen filologia, kääntäjälinja (nämä saattaisivat kuulua kontrastiivisen analyysin piiriin)

– luonnon äänet suomessa ja ranskassa: lintujen laulua, puitten huminaa ja veden solinaa kuvaavien onomatopoeettisten sanojen vertailua
– luontoa humanisoivat lajinimet suomessa ja ranskassa: ranskassa metso on "kanervakukko" ja talitiainen "hiilikauppiaan rouva" - näitä voisi jotenkin systematisoida
– ympäristönsuojeluretoriikka Suomessa ja Ranskassa
– animistinen kielenkäyttö suomalaisissa ja ranskalaisissa ympäristöuutisissa

Yleinen kirjallisuustiede (nämä kuuluvat ekokritiikin piiriin, kelpaisivat varmasti tutkimusaiheiksi, kunhan niitä täsmentäisi)

– kaupunkiluonto eri aikojen Pariisia kuvaavissa romaaneissa
– luonnon monimuotoisuus suomalaisessa runoudessa
– ydinvoima postmodernissa proosassa
– ympäristöhuoli 1990-luvun nuortenkirjallisuudessa
– tyttö- ja poikakirjojen luontosuhteen vertailua
– puhuvien eläinten roolit satukirjoissa
– ihmisen ja luonnon yhteenkuuluvuus ranskalaisessa provinssikirjallisuudessa
– omavaraisyhteisöt länsimaisessa romaanissa
– vegetarismin kaunokirjalliset merkitykset

Mutta ei – oraakkelit eivät erehdy.

”Nämä ovat kaikki kovin kiinnostavia. Ekana pudotan pois kolmannen (tylsää ympäristöjuttua), sitten vikan (animistinen kuulostaa niin brutaalilta). Lopuksi pudotan raskain mielin superkiinnostavan kakkosen ja valitsen onomatopoeesin. Ihan tajuttoman hauska tutkimusaihe”, vastaus kuuluu. Se vakuuttaa minut siitä, että kielen tutkiminen on yhtä mielekästä kuin kompleksisen kirjallisuuden.

Kirjallisuusaiheista oppaani sanoo seuraavaa: ”Näistä taas oli paljon helpompi valita. Ehdoton suosikkini on nro 6: puhuvien eläinten roolit satukirjoissa. Tärkeä näkökulma luontosuhteen muokkautumiseen.” Satukirjoihin saankin perehtyä seuraavana syksynä, kun ryhdyn vetämään lastenkirjallisuusaiheista keskustelupiiriä.

Akateemisessa maailmassa tahdon tulla luonnon puheen tuntijaksi – siitä ei enää ole epäilystä.